perjantai 9. huhtikuuta 2010

Pitkästä aikaa...

On tämä blogin kirjoittaminen jäänyt kaiken kiireen keskellä, mutta olen sentään jotain saanut aikaiseksi sosiaalisen median puolella:

Oma luokkablogi: Luokka153 on toiminut lähinnä informaation jako paikkana, mutta pientä pedagogista viritystä siinä alussa myös oli.

Psykan kertauskurssille tein oman wikin: PS7. Siinä parasta antia oli googlen kalenterin upotus! Kurssi oli hajautettuna kahteen jaksoon, ja kalenteri auttoi kovasti aikataulun kertomisessa.

Nyt uutuutena kehitin Facebook-ryhmän Italian projetia varten: Chiavari 2010 on ryhmän nimi. Kutsuin opiskelijat ryhmään ja heti huomasin, ettei Fb ole paras mahdollinen alusta tätä varten: Sain Fb:lta varoituksen, kun lähetin 12 viestiä lyhyen ajan sisällä! Minulta myös estettiin viestien lähetys päiväksi! :D Oli aika hassua saada varoitus mahdollisesta häiritsevästä toiminnasta... 

Tein myös tapahtuma-kutsun, johon laitoin tiedoksi vanhemmille suunnatun illan ja sen jälkeen yksi vanhempi myös liittyi ryhmään. Opiskelijat ovat myös kutsuneet italialaisia vieraitaan ryhmän jäseniksi, ja nyt kommunikoimme siellä hienosti suomeksi, italiaksi ja englanniksi. Ryhmä saapuu vierailulle ensi tiistaina ja on kiva olla yhteydessä heihin jo ennen heidän Suomeen tuloaan.

Vielä en oikein tiedä, miten ryhmää voisi hyödyntää pedagogisesti... Ehkä se selviää ITK2010-konferenssissa, jonne olen menossa to 22.4. :)

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Ensimmäisiä ajatuksia...

Päätin lähteä toteuttamaan tätä projektia heti käytännön kautta. Jouduin yllätävän pitkälle sairaslomalle ja päätin kokeilla blogia oppimisen apuna.

Teen nyt sitten asiat ihan päivänvastaisessa järjestyksessä kuin mitä pitäisi, mutta jollain tapaa haluaisin nähdä blogin yms. avoimien oppimisympäristöjen hyödyn heti! Voi olla, että käytännön kokeilusta ei ole mitään hyötyä, mutta sittenpähän se nähdään. Se virallinen blogini on: http://luokka153.blogspot.com
Toim. huom. Hienosti keksin käyttää oman luokkani numeroa. ;)

Toivon siis saavani tästä projektista erityisesti käyttännön vinkkejä piristämään perinteistä opetusta.


sunnuntai 8.11.2009
Katsotaan jos tätä kautta päivitys onnistuisi, uuden kirjoituksen tekeminen ei onnistu, koska ohjelma ilmoittaa virhettä. :( Jee, näinhän se toimii!


Opittua...

No niin, olen palannut takaisin töihin. Jotkut opiskelijoistani olivat löytäneet Luokka 153 blogini ja kyllähän siellä vähän keskusteluakin käytiin (toim. huom. hyvin vähän! :)). Selkeästi opiskelijoille pitää tehdä selväksi, pitääkö kurssin puitteissa käydä kommentoimassa asioita vai ei. Veikkaan että useat olivat kyllä käyneet katsomassa sitä, mutta varsinaista oppimista ei kyllä blogin puitteissa taitanut tapahtua… Olen muuttamassa sitä oman ohjausryhmäni blogiksi, mutta annan sen nyt hetken aikaa olla tuollainen, jotta näkyy yritykseni. :)

Seuraavana tehtävä oli luoda wiki tai ainakin suunnitelma siitä. Tein wikin psykan kertauskurssiani (http://ps7.wikispaces.com) varten ja ainakin informaation jakamisessa se toimii. Tässäkin koen haasteeksi sen, miten tietoa saisi rakennettua yhdessä opiskelijoiden kanssa siellä. Loin sinne keskustelun, jossa opiskelijat voivat jakaa näkemyksiään annetusta essee-tehtävästä, saas nähdä kuinka valtaisaa keskustelua tullaan käymään… :)

Tein myös wikin UE3-kurssia varten. Olisin halunnut jakaa siellä pps-esityksiä dioistani, mutta ongelmaksi tuli, että tiedostokokoni olivat aivan liian suuria. Sain noin seitsemän diaa yhteen esitykseen eli diat olisi pitänyt pilkkoa ainakin kahdeksaan eri tiedostoon, yhtenä tiedostona se oli siis täysi mahdottomuus! Minulla meni ainakin kaksi tuntia kun pilkoin yhtä tiedosta ja siirsin niitä Google-docsiin ja aina tuli ilmoitus, että liian suuri tiedosto… Luovutin. :(

Ahaa, nyt huomasin, että keskiviikoksi pitäisi luoda avatar… Hmmm, nyt kun en enää ole sairaslomalla, tuntuu että aikaa on paljon vähemmän käytettävissä ja selkeästi tämä uuden oppiminen vie paljon aikaa…